top of page

It's time to talk about monstrosities


Tuollaisia röttelöitä, talorumiluksia suojellaan, tämä menee jo tahattoman komiikan puolelle. Tämä suojeluhulluus on mennyt yli äyräidensä aikapäiviä sitten, kirjoittaa nimimerkki ‘Näin se vain on’ kommenttipalstalla Helsingin Sanomissa julkaistun artikkelin (Toivakka, 2019) yhteydessä. Artikkelissa käsiteltiin Helsingin Rastilassa vuosia tyhjillään seisoneen Hotel Vuorannan mahdollista suojelupäätostä.



Hotel Vuoranta vihittiin käyttöön vuonna 1971, jolloin rakennuksessa aloitti toimintansa Alkon kongressikeskus. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Helmer Stenros. Alkon luovuttua koulutuskeskuksesta rakennus toimi kymmenen vuotta hotellina sekä muutaman vuoden turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena, mutta toiminnan loputtua vuonna 2017 rakennus seisoi vuosia tyhjillään ja pääsi vähäisen ylläpidon ja ilkivallan myötä huonoon kuntoon. Vuonna 2022 rakennus on saamassa uuden elämän palvelutalona. Suunnitelman ja huonon kunnon myötä osa rakennuksen rungosta sekä merkittävä määrä rakennusosia julkisivutiilistä ikkunoihin ja väliseiniin on purettu.

”Hotel Vuorannassa juhlittiin 90-luvulla työpaikan ikimuistoisia pikkujouluja, joissa meno oli railakasta. Tänne liittyy paljon hyviä muistoja”. Näin muistelee paikallinen asukasaktiivi Anna-Maija, joka osallistui kuluneena kesänä You Tell Me -arkkitehtikollektiivin järjestämään rakennusten arvoa käsittelevään keskustelutilaisuuteen. Tapahtumassa keskusteltiin Hotel Vuorannan roolista osana paikallishistoriaa sekä rakennusten purkamisesta ilmiönä. Keskustelutilaisuus sekä kollektiivin purkujätettä esittelevä teos It’s Time to Talk About Monstrosities olivat osa Porin Biennaali 2022 - Visitors -taidefestivaalia, jossa kahden viikon ajan paikkasidonnaiset taideteokset levittäytyivät ympäri itä-Helsinkiä.


Rakennusteollisuuden ympäristövaikutukset ovat valtavia, mutta ongelmasta keskusteleminen avoimesti eri ihmisryhmien välillä voi auttaa sen ratkomisessa. Vaateteollisuuden tai ruoantuotannon eettisyydestä ja ympäristövaikutuksista puhuminen julkisuudessa on esimerkki siitä, miten tiedon välittäminen voi vaikuttaa ihmisten kulutustottumuksiin. Arkkitehdit voisivat alan ammattilaisina olla sanallistamassa ilmiöitä rakennusteollisuuden, suojelun ja purkamisen taustalla, ei vain toisilleen, vaan suurelle yleisölle ymmärrettävällä tavalla. Tämä voisi tarjota monelle työkaluja esimerkiksi oman ympäristönsä puolustamiseen, kun pohditaan rakennusten purkamista.

Julkinen keskustelu rakennussuojelusta keskittyy usein vanhoihin arvokkaiksi ja kauniiksi koettuihin rakennuksiin, jotka ovat joko suunnittelijansa tai ainutlaatuisuutensa puolesta merkittäviä. Näitä kriteerejä voi olla vaikeaa soveltaa moderniin rakennuskantaan, jota on Suomessa paljon ja johon ei ole vielä muodostunut vastaavaa, ajan tarjoamaa arvostusta, kuin vanhempaan rakennuskantaan. Rakennuksia voi olla helppo julkisessa keskustelussa tuomita huonon kunnon tai ankean ulkomuodon puolesta, mutta jos keskusteluun tuotaisiin näkemyksiä todellisista ympäristövaikutuksista tai purkamisen sosiaalisesta vahingollisuudesta, voisi purkutuomioiden jakaminen keskustelussa olla maltillisempaa.

Myös arkkitehdeilla on mahdollisuus kuunnella, mikä rakentamisessa mietityttää muita kuin rakennusalalla toimivia. Hotel Vuorannan kierroksella keskustelua kirvoitti erityisesti käsitys rakennusten korjauskelvottomuudesta. “Tänä päivänä ei pitäisi olla yhtään rakennusta, joka todetaan korjauskelvottomaksi”, mainitsi eräs kierrokselle osallistunut. Ilmaisut passiivimuodossa, kuten rakennuksen joutuminen huonoon kuntoon, koettiin vievän vastuun pois siltä toimijalta - ihmiseltä - jolla nimenomaan on ollut valta ja vastuu pitää rakennuksesta huolta.



Tarkalleen 48.36 vuotta. Tämä oli käyttöikä, jonka vaikutusvaltainen New Yorkin kiinteistösijoituspiireissä toiminut insinööri ja historioitsija Reginald Pelham Bolton arvioi terasrunkoiselle toimistotalolle vuonna 1911. Luku perustui hänen laskelmiinsa materiaalien kulumisesta sekä sitä myötä rakennuksen kasvavasta riskistä joutua korjaus- eli käyttökelvottomaksi. Teoksesssaan Obsolescence: An Architectural History (Abramson, 2016) Daniel Abramson kirjoittaa, että käyttökelvottomuuden (engl. obsolescence) käsitteeseen on viimeisen vuosisadan aikana voimakkaasti vaikuttanut vallinnut talousjärjestelmä ja kulttuuri sen ympärillä, mikä taas on ollut omiaan vaikuttamaan ihmisten käsitykseen rakennusten arvosta. Abramsonin mukaan käyttökelvottomuuden käsite arkkitehtuurissa vakiintui 1900-luvun alun Chicagossa ja New Yorkissa, joissa riskisijoittaminen kiinteistöalalla oli vilkasta. Rakennukset puhtaasti taloudellisen tuoton välineinä nähneet sijoittajat kokivat, että rakennuksen joutuminen käyttökelvottomaksi oli taloudellinen rasite, joka poistuisi helpoiten korvaamalla vanha uudella.

Siinä missä Boltonin arvioima toimistotalon käyttöikä perustui yksittäisen henkilön tekemään arvioon, jonka tarkoitus oli taloudellinen hyötyminen sekä sijoittajien käyttäytymisen ohjaaminen, on tulevaisuuden talojen käyttöiän määrittely niinikään ihmisten käsissä. Nyt Meri-Rastilan asukkaat kamppailevat oman naapurustonsa hirvitysten ja korjauskelvottomien rakennusten puolesta. Rastilan ostoskeskus aiotaan purkaa, kuten viereinen nuorisotalo, päiväkoti, koulu sekä mahdollisesti Merirastin kappeli. Purkamisen myötä häviävät alueen merkittävät julkiset rakennukset ja historiallinen kerros alueen keskuksesta. Kuten Hotel Vuorannan kierroksella ilmeni, myös asukkaat tiedostavat, ettei purkutuomio ole väistämätön luonnonlaki vaan valinta.


Lähteet:


Toivakka, K. (9.7.2019) “Keskellä kaunista merenrantatonttia rapistuu autioitunut hotelli: ”Upea alue on seisonut pitkään tyhjillään” Helsingin Sanomat.


Abramson, D. (2016). Obsolescence: An Architectural History. The University of Chicago Press.

0 views0 comments

Comments


bottom of page